maanantai 12. toukokuuta 2014



 

Viimeistään tämän vuoden syyskuussa on jokainen maantiepuolen kuljetusalan ammattilainen saanut tuta, että EU:lla on väliä. Silloin nimittäin viimeiselläkin kuorma-auton kuljettajalla täytyy olla ammattipätevyysdirektiivin edellyttämä koulutus suoritettuna, muuten ei ole enää asiaa ratin taakse ammattimaiseen ajoon.
 

Ammattipätevyysdirektiivi on kuitenkin vain yksi konkreettinen säädös, joka koskettaa kuljetusalaa. Muita voimaan tulevia tai valmistelussa olevia säädöksiä ovat muun muassa joukkoliikennepalvelujen hankintaa määrittelevä palvelusopimusasetus, mitat ja massat-direktiivi sekä uusi ajopiirturiasetus.
 

Kelloa ei voi kääntää taaksepäin ja niinpä EU suoltaa säädöksiä tulevaisuudessakin. Mutta millaisia, siihen meillä on nyt vaikuttamisen paikka. Jokaisen eurooppalaisen palkansaajan ääni on tärkeä, kun ratkaistaan minkälaista politiikkaa EU:ssa harrastetaan seuraavat viisi vuotta: viime vuosien traagista ja karua kyytiä tuottanutta pääomien politiikkaa vai sosiaalisesti oikeudenmukaista ihmisten politiikkaa?
 

Periaate työntekijöiden vapaasta liikkuvuudesta on hyvä ja kannatettava, mutta nyt kasvottomat pääomat käyttävät sitä härskisti hyväkseen. Esimerkiksi Euroopassa rajat ylittävässä liikenteessä tapahtuva sosiaalinen dumppaus sekä lainsäädännön törkeä ylenkatsominen ei ole vapaan liikkuvuuden ajatuksen hengen mukainen. Tänä päivänä monikansalliset kuljetusyritykset rekrytoivat vuokratyövoimaa laittomilta postilaatikkoyrityksiltä sieltä mistä halvimmalla saavat.
 

Komission ajatuksena oli vapauttaa kuluvan vuoden aikana kabotaasiliikenne, eli vieraan EU-maan rekisterissä olevan ajoneuvon tilapäiset kuljetukset toisen maan sisällä, kaikista rajoitteista. Tällä hetkellä se on rajoitettu kolmeen lastin purkaukseen ja lastaamiseen viikon sisällä. Kabotaasissa työntekijöihin pitäisi noudattaa kabotaasivaltion kansallista lainsäädäntöä sekä kaikkia kansallisia velvoitteita. Eli Suomessa suoritettavista ajoista pitäisi maksaa suomalaisen työehtosopimuksen mukainen palkka. Tätä rikotaan kuitenkin räikeästi ja kuljettajia ajatetaan jopa 300–400 € kuukausipalkalla.
 

Massiivisen kampanjan seurauksena komissio perääntyi - mutta vain hetkeksi. Mikäli eurooppalaiset palkansaajat eivät halua muuttaa politiikan suuntaa äänestämällä uusi, sosiaalista oikeudenmukaisuutta edustava parlamentti valtaan, tulee esitys kabotaasiliikenteen vapauttamisesta kuin Felix-lintu takuuvarmasti seuraavan komission agendalistalle. Ja niin kauan kun Euroopan sosiaaliset ja taloudelliset erot entisten Itä-Euroopan maiden ja vanhojen jäsenmaiden välillä ovat nykyisenlaiset, ei sisämarkkinoita pidä avata vain periaatteen vuoksi. Tämä koituisi myös suomalaisen kuljetuselinkeinon ja kuljettajan tuhoksi, sillä silloin ei olisi enää mitään mahdollisuutta valvoa kuka ajaa ja millä ehdoilla missäkin.
 

Ei siis ole yhdentekevää, kuka voittaa parlamenttivaaleissa. Eurooppalaisen palkansaajan ääni- myös Sinun- ratkaisee mihin suuntaan EU:ta kehitetään seuraavan viiden vuoden aikana; rauhan ja vakauden, säällisten työehtojen sekä sosiaalisen ulottuvuuden Euroopaksi vai ahneiden markkinavoimien ja kasvottomien pääomien Euroopaksi.  



Hilkka Ahde

Yhteyspäällikkö AKT ry

0 kommenttia:

Lähetä kommentti