keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Kukin EU:n jäsenmaa päättää itse koulutuspolitiikasta, mutta vuosien varrella olemme huomanneet, että EU-tason ratkaisut ja virtaukset vaikuttavat yllättävänkin paljon suomalaiseen koulutukseen ja omiin ratkaisuihimme. Bolognan prosessi muutti merkittävästi korkeakoulujamme ja toisaalta suomalainen innovaatio nimeltä nuorisotakuu on leviämässä muihin EU-maihin.

Kysyimme (Opettaja-lehti) opettajataustaisilta eurovaaliehdokkailta, mikä heidän mielestään on ollut komission tärkein koulutuspoliittinen linjaus ja miksi? Saimme todella mielenkiintoisia vastauksia kaikkiaan 23 ehdokkaalta. 

Odotetusti liikkuvuuden edistäminen, yhtenäinen tutkintorakenne ja tutkintojen tunnustaminen yli rajojen nousivat yhdeksi keskeiseksi asiakokonaisuudeksi. Toinen merkittävä kokonaisuus on Eurooppa 2020 -strategia, jonka yhteydessä Suomi sai myös merkittäviä koulutuspoliittisia tavoitteita, jotka koskevat mm. elinikäisen oppimisen ja aktiivisen kansalaisuuden edistämistä, nuorten perustaitojen parantamista ja varhaiskasvatukseen osallistumisen lisäämistä.

Nuorten osaaminen, ammatillisen koulutuksen kehittäminen ja nuorten työllisyyden parantaminen ovat olleet vahvasti EU-maiden yhteisenä tavoitteena, mikä näkyi vastauksissa. Nuorisotakuun eteen haluttiin työskennellä niin Suomessa kuin Europan tasolla. Opettajataustaiset ehdokkaat haluavat selvästi jatkossakin kiinnittää huomiota nuorten tilanteeseen ja koulupudokkuuden vähentämiseen. Suomella on tässä paljon opittavaa muilta EU-mailta.

Harmillisen vähän, vain yksi ehdokas, mainitsi laadukkaan varhaiskasvatuksen, johon osallistumisessa Suomi pärjää Euroopan tasolla heikosti. Ilahduttavaa oli, että koulutuksen laadun parantaminen koko Euroopassa nähtiin maanosamme kilpailukyvyn ja hyvinvoinnin perusedellytyksenä. 

Näitä ehdokkaita kelpaa kyllä äänestää ja hienoa on, että liikkeellä on erinomaisen osaava ehdokaskaarti. Tarkemmin opettajataustaisten ehdokkaiden ajatuksiin voi tutustua Eurooppa-päivänä julkaistavassa Opettaja-lehdessä. Suosittelen!


    Misukka Heljä

tiistai 29. huhtikuuta 2014

Milloinkaan eivät eurooppalaiset ole olleet keskimäärin yhtä terveitä, vauraita ja oppineita kuin tänä päivänä. Euroopan unioni on ihmiskunnan toistaiseksi onnistunein rauhanhanke. Ikinä ei yhtä monen maan kesken ole voitu sopia yhtä monesta yhteiseloa helpottavasta hankkeesta.

EU:n tavoite oli lisätä keskinäistä kilpailua, jotta koko maanosa pärjäisi kilpailussa muun maailman kanssa. Mitä tapahtui? Jäsenvaltiot tekevät parhaansa mukaan myyräntyötä, jotta markkinatalous ei sen omalla kohdalla toteutuisi. Kotimarkkinoita suojellaan kilpailulta kepulikonstein.

Pankit, saksalaispankit etunenässä, ovat lainanneet holtittomasti rahaa Välimeren maiden kansalaisille. Kulutusjuhlan jälkeen Angela Merkel vaati Saksan luotottamia kansakuntia kiristämään vöitään. Pankit ja niiden johtajat pelastetaan, mutta velalliset jätetään oman onnensa nojaan.

Eurovirkamiehet muodostavat poliittisen eliitin, joka elää omassa todellisuudessaan. Herman Van Rompuy on maailmankuulu syystä, että häntä ei tunne kukaan. Jose Manuel Barroso tarjoaa kerta toisensa jälkeen ongelmien lääkkeeksi ”enemmän Eurooppaa”, kuin juopolle ryyppyä murheeseen. Surullisia hahmoja.

Eliitti on asemansa velkaa hallituksilleen. Siksi komission oligarkkinen demokratia hyväksyy kotiin päin vetämisen. Se sulkee silmänsä tilastojen väärentämiseltä. Yhteisesti sovittuja pelisääntöjä noudatetaan vain, jos niistä itse hyödytään. Saksa ja Ranska luistivat ensimmäisinä Maastrichtin sopimuksen vakausvaatimuksista.

Piru piileskelee yksityiskohdissa. Eurooppalainen lainvalmistelu ei erottele pieniä ja suuria asioita. Se ei viitsi pohtia paikallisia erityisoloja. Suomen sudet suojellaan Keski-Euroopan miljoonakaupungeissa. Läheisyysperiaate, jossa arkiset käytännön asiat jätetään jäsenmaille itselleen, on unohtunut.

Kansakunnat kuitenkin selviävät aina, tavalla tai toisella. Ei Eurooppa mihinkään häviä, eikä eurooppalainen elämänmeno. Neljä vapauttakin pysyvät. Eurooppa on kuitenkin yhteinen kotimme, vikoineen kaikkineen. Täällä kannattaa asua. Sen huomaa viimeistään kun käy muissa maanosissa.

    Lasse Lehtinen


maanantai 28. huhtikuuta 2014

Nyt valittavan Euroopan parlamentin ja komission asialistalla ei ole sen enempää eikä vähempää kuin maailman pelastaminen. Tuo porukka tulee luotsaamaan Euroopan kansainvälisiin ilmastoneuvotteluihin Pariisiin vuonna 2015 sekä linjamaan EU:n sisäiset ilmastotoimet.
Vanhojen ilmastotavoitteita ollaan uudistamassa siten, että nyt sovitaan jäsenmaita sitovasta 40 % päästövähennystavoitteesta vuoden 1990 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Katseen tulisi kuitenkin olla jo vuodessa 2050, ja sinne asetettuihin tavoitteisiin pääsemisessä.
Päästöhuutokaupan tulisi olla tärkein väline saavuttaa asetetut päästövähennystavoitteet. Se ei kuitenkaan nykyisellään toimi, ja ongelmat olisikin syytä korjata. Tarvitaan uskottava ja toimiva väline tavoitteiden saavuttamiseksi.
Yhdessä sovittava päästövähennystavoite palvelee EU:n asemoitumista kansainvälisiin ilmastoneuvotteluihin. Ilmastonmuutoksen torjumiseen tarvitaan kaikki maailman maat mukaan. Vuonna 2015 Pariisin ilmastokokouksessa on mahdollista solmia kunnianhimoinen kansainvälinen ilmastosopimus. Näissä neuvotteluissa Euroopan pitää toimia sillanrakentajana.
Yhtä tärkeää on säätää Euroopan unionin tasoinen, sitova 27 % tavoite uusiutuville energialähteille.  Erityisesti Suomessa metsäpohjaisen biomassan käyttöä on lisättävä ja korvattava sillä etenkin kivihiilen polttokäyttöä. Metsähakkeen käytön lisääminen on keskeinen ja kustannustehokas tapa lisätä uusiutuvan energian käyttöä Suomessa. Uusiutuvan energiatuotannon tukeminen kasvattaa samalla Suomen energiaomavaraisuutta.
Energiatehokkuuden osalta on vielä mietittävä toimivat mekanismit, joilla energian säästäminen Euroopassa edistyy.  On hyvä, että mahdollinen energiatehokkuustavoite määritellään kun on saatu riittävästi kokemuksia energiatehokkuusdirektiivin arvioinnista. Suomalaisen teollisuuden energiatehokkuustaso on korkea. Siksi on jatkettava määrätietoisesti työtä sen viemiseksi muihin EU:n jäsenmaihin. 
 
Elina Moisio
Asiantuntija
Akava