Ukrainan kriisi on palauttanut monen mieleen presidentti Mauno
Koiviston viisaan mietteen, jonka mukaan Suomella oli EU:n jäsenyyden
hakemiselle kaksi syytä: virallinen ja todellinen.
Se virallinen liittyi vientiteollisuuden etujen ja
maataloustuotannon turvaamiseen Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen nopeasti
yhdentyneillä länsimarkkinoilla. Ulkopuolelle jääminen olisi merkinnyt, ettei
Nokia-ilmiötä olisi syntynyt eikä runsaan vuosikymmenen kestänyttä
ennätysmäistä talouskasvua olisi koskaan tapahtunut.
Sitä todellista syytä ei sanottu julki, eikä sitä Koiviston
mukaan ollut tarpeen ääneen huudella. Se liittyi Suomen ulkoiseen asemaan.
Uudessa tilanteessa oli mahdollista ankkuroitua länteen tavalla, joka toisi
meille turvaa siinä tapauksessa, että Venäjän johtoon nousisi porukka, joka
alkaisi laajentaa itäisen imperiumin rajoja sen entisiin mittoihin.
Rehellisyyden nimissä on sanottava, ettei kukaan vuonna -95
vakavasti uskonut, että neljä vuotta aiemmin kaatuneen juntan henkiset perilliset
voisivat vielä joskus nousta valtaan Kremlissä. Jos se olisi arvattu,
ulkopoliittisen johdon suhtautuminen Suomen mahdolliseen Nato-jäsenyyteen olisi
ehkä ollut toinen.
Mutta 90-luvun alussa Venäjä oli heikkouden ja
epäjärjestyksen tilassa. Ulkopoliittisesti se näytti hakevan rakentavaa
suhdetta länteen ja haluavan modernisoida neuvostoajan kurjistamaa talouttaan
sen avulla. Näissä oloissa EU:n jäsenyys tuntui riittävältä turvatakuulta, kun
taas Naton jäsenyyden hakeminen olisi voitu tulkita hätävarjelun liioitteluksi.
EU ei kyennyt takaamaan rauhaa Balkanilla, kun Jugoslavia
hajosi. Se sai Venäjän joukkojen etenemisen pysähtymään Georgiassa, mutta ei
kykene estämään Ukrainalle kuuluvan Krimin niemimaan liittämistä Venäjään.
Silti EU:lla on sormensa myös siinä pelissä, jossa uusien sotien uhka on
Balkanilla kadonnut, eivätkä ns. jäätyneet konfliktit eivät ole räjähtäneet
silmille. Jonain päivänä EU:n avulla toteutuvat myös viikkojen ajan
mellakkapoliisia ja tarkka-ampujia uhmanneiden ukrainalaisten toiveet.
Jokainen ääni ensi toukokuun eurovaaleissa annetaan
vahvemman ja toimintakykyisemmän EU:n puolesta. Se on ääni rauhan puolesta
sotaa ja asevoimin tapahtuvaa laajentumispolitiikkaa vastaan. Se on arvokas
ääni, koska se voi säästää ihmishenkiä.
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva Ylen ulkomaantoimittaja, joka on palvellut Moskovassa, Bonnissa, Washingtonissa ja Brysselissä.
ÄÄNI RAUHAN PUOLESTA