sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Ukrainan kriisi on palauttanut monen mieleen presidentti Mauno Koiviston viisaan mietteen, jonka mukaan Suomella oli EU:n jäsenyyden hakemiselle kaksi syytä: virallinen ja todellinen.

Se virallinen liittyi vientiteollisuuden etujen ja maataloustuotannon turvaamiseen Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen nopeasti yhdentyneillä länsimarkkinoilla. Ulkopuolelle jääminen olisi merkinnyt, ettei Nokia-ilmiötä olisi syntynyt eikä runsaan vuosikymmenen kestänyttä ennätysmäistä talouskasvua olisi koskaan tapahtunut. 

Sitä todellista syytä ei sanottu julki, eikä sitä Koiviston mukaan ollut tarpeen ääneen huudella. Se liittyi Suomen ulkoiseen asemaan. Uudessa tilanteessa oli mahdollista ankkuroitua länteen tavalla, joka toisi meille turvaa siinä tapauksessa, että Venäjän johtoon nousisi porukka, joka alkaisi laajentaa itäisen imperiumin rajoja sen entisiin mittoihin.

Rehellisyyden nimissä on sanottava, ettei kukaan vuonna -95 vakavasti uskonut, että neljä vuotta aiemmin kaatuneen juntan henkiset perilliset voisivat vielä joskus nousta valtaan Kremlissä. Jos se olisi arvattu, ulkopoliittisen johdon suhtautuminen Suomen mahdolliseen Nato-jäsenyyteen olisi ehkä ollut toinen.

Mutta 90-luvun alussa Venäjä oli heikkouden ja epäjärjestyksen tilassa. Ulkopoliittisesti se näytti hakevan rakentavaa suhdetta länteen ja haluavan modernisoida neuvostoajan kurjistamaa talouttaan sen avulla. Näissä oloissa EU:n jäsenyys tuntui riittävältä turvatakuulta, kun taas Naton jäsenyyden hakeminen olisi voitu tulkita hätävarjelun liioitteluksi.

EU ei kyennyt takaamaan rauhaa Balkanilla, kun Jugoslavia hajosi. Se sai Venäjän joukkojen etenemisen pysähtymään Georgiassa, mutta ei kykene estämään Ukrainalle kuuluvan Krimin niemimaan liittämistä Venäjään. Silti EU:lla on sormensa myös siinä pelissä, jossa uusien sotien uhka on Balkanilla kadonnut, eivätkä ns. jäätyneet konfliktit eivät ole räjähtäneet silmille. Jonain päivänä EU:n avulla toteutuvat myös viikkojen ajan mellakkapoliisia ja tarkka-ampujia uhmanneiden ukrainalaisten toiveet. 

Jokainen ääni ensi toukokuun eurovaaleissa annetaan vahvemman ja toimintakykyisemmän EU:n puolesta. Se on ääni rauhan puolesta sotaa ja asevoimin tapahtuvaa laajentumispolitiikkaa vastaan. Se on arvokas ääni, koska se voi säästää ihmishenkiä.

Jarmo Mäkelä
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva Ylen ulkomaantoimittaja, joka on palvellut Moskovassa, Bonnissa, Washingtonissa ja Brysselissä.